”Syksy” (9/2014)
Intiaanikesä kaivoi maasta sotakirveen
sadekuuron yllätyshyökkäys
märän koiran ja kanssamatkustajien happamien ilmeiden
lemu bussissa
Syksy täytti kalenterit palavereilla ja poppanankudontakursseilla
syksy käänsi termostaatin aina väärään suuntaan
syksy jakoi räkää, hikoilua ja vilunväristyksiä
syksy katsoi ylös kaivon syvyydestä
Syksy räjähti perhosten parvena vatsassa
syksy soitti keskellä yötä ja kertoi suruviestin
syksy maistui vereltä suussa
syksy puki lätäköt jääriitteeseen
Syksy hehkui laskevan auringon väreissä
syksy piti bussissa paikkaa talvelle
syksy pyöritti vanhaa savikiekkoa
siivettömistä ja maan kylmän kahleista
Syksy jätti perinnöksi vanhan taskunauriin,
jonka viisarit tikittivät hitaasti kohti
seuraavaa kesää
”Sanojen triviaalit merkkirivit” (16.12. 2014)
Sanojen triviaalit merkkirivit
eivät läpäise hiljaisuuden muuria.
Kivettynyt metsä
ei hyökännyt aamunkoitteessa.
Aurinko kuitenkin
pääsi hetkeksi vapaaksi vankilastaan.
”Juhannus” (11.6. 2015)
Rivin telttoja näki
kun lähti maalle väki
Vei sinne kolina kiskojen
koitti heille yö liskojen.
Pirinisti veti ränniin
tultiin hiljaa känniin
Paloi roihuna saunat
nousi mieleen vanhat kaunat.
Et saanut unta palloon
iski kirves suoraan kalloon
oli väki kaikki naamat niin
aamulla sitten naarattiin.
Suviyö on nyt Suomen
vaan koittaako huomen
Jo juhlijan vei Näkki
taas tuokaa ruumissäkki.
Hiljaisuus on kultaa
haukkaa naapuri nyt multaa
Eipä enää mies pämppää
vaihtui jo lukot kämppään.
Koitti kaupunkiin rauha
ei häirikkö nyt pauhaa
Pitäkää tunkkinne
festarit, punkkinne.
”Maaseutu, taajama, kaupunki” (20.8. 2015)
Rautatiekiskoilla ampiainen
metalli alkaa hiljaa vavahdella
pikkukivet ottavat kimmokkeita teräkseen.
Kykloopin silmä jossakin horisontissa
kasvaa ja nielaisee maiseman.
Kerran tunnissa kolisten
teräskäärme sujahtaa ohi ja katoaa
niitty ottaa taas
hiljaisuuden muodon
sarvipäät laitumella
jatkavat flegmaattista märehtimistään.
Vähitellen radanvarsi täyttyy graffiteista
Ruuhka-Suomen sähköisestä allekirjoituksesta
taajamien uneliaisuudesta
melkein-kaupunkilaisista itsetyytyväisessä horroksessaan
(tai oman onnensa löytäneistä, miten vain).
Kaikki elämäni nummi-pusulat, keravat ja järvenpäät
juoksumarssissa ikkunoiden ohi.
Mustissa liiveissään ja koppalakissaan
konduktööri vilkaisee lukulasiensa reunan yli matkalaisia,
pukumiehiä ja reppuhippejä,
oman elämänsä sankareita ja rääsyläisiä
(tai kenties ei-niin-rääsyläisiä, näillä VeeÄrrän taksoilla).
Ehkäpä valtakuntaa valepuvussa katsastavia kuninkaallisia,
miettii konnari ja vajoaa taas ajatuksiinsa.
Levottomuus alkaa kuin varkain väreillä
ilmamolekyyleissä ja matkustavaisten
puutuneissa jäsenissä,
kun saavutaan Pasilan betonidystopian kohdalle.
Seireeninlaulu kaiuttimessa:
”Vi använder om en stund till Helsingfors”.
Matkaajat alkavat kokoilla laukkujaan
Töölönlahdella ei näy vieläkään valaita
eduskuntatalo ei ole liekeissä
Finlandia-talo ei ole varistanut kaikkea marmori-ihoaan
stadi alkaa kajahdella korvissa
nasaalina, takakireänä, itsetietoisena.
”Jääriitettä aamukahvissa” (1.10. 2015)
Sadeviittaritarit syöksyvät sisään
raahaten märkien lehtien vanaa perässään
Aamiaiseksi jääriitteinen kahvi ja asfalttivoileipä,
jossa tuoksuu vielä tuore piki.
Muuttolinnut tulevat lämmittelemään olohuoneeseemme,
takokaa kurjenmiekkanne kurkiauroiksi, ne huutelevat siivettömille.
Maan kylmän kahleet erikoistarjouksessa!
Kamikazeorava puikkelehtii autojen renkaiden välistä.
Jännitämme, tuleeko kurresta katupizza.
Pian se on vartiotornissaan,
vetelee hirsiä sammalvuoteessaan.
Onko pähkinöitä talveksi?
Onko veneet vedetty talviteloille?
Onko talvirenkaat vaihdettu?
Happamia, sanoi kettu ohikulkijoiden katseista lokakuussa.
Matalapaine viipyilee katutasolla.
Kolottavat luut vislaavat öisin
märän koiran pullotettua tuoksua.
Syksyllä syntyneet lapset kastetaan sukkamehulla ja maailmantuskalla,
nuo hylättyjen rantalaitureiden melankolistelijat
tihkuisine silmineen ja kohmeisine sormineen.
”Harmaa on karmaa”, he laulavat konsertissa sadekuuroille
ja lumisokeille kuvailevat puiden väriloistoa.
Kaikki on pelkkää toistoa,
luonnon kiertokulku ja työsulku.
Luonto kääntää ruskan kirjoman takkinsa
ja vaihtaa sen talviturkkiin.
Hyvää yötä,
menen purkkiin.
”Narsissi” (22.10. 2015)
Narsissi, kreikan sanasta nárkissos, joka mahdollisesti on johdettu sanasta nárke, turruttava, raukaiseva. Kasvilla on rauhoittava, unettava vaikutus, kun sitä syö tai polttaa. Sanasta on kehittynyt suomen sana narkoottinen. Kasvin nimestä syntyivät myös myytillisen henkilön nimi Nárkissos ja siitä johdettu laatusana narsistinen, itseään ihaileva. (Veijo Meri – Sanojen synty)
1.
Narsissin tuoksu huumaa, vaivuttaa päiväuniin,
sitten myrkyttää.
Ilman ihailuamme narsissi kuihtuu.
Se häikäisee meidät valollaan, joka on kylmää.
Se näivettää muut kasvit pois tieltään.
Se ei rakasta, mutta vaatii loputonta rakkautta.
Se ruokkii itseään mainesanoilla, mutta näännyttää toiset nälkään.
Se hämää, harhauttaa, huikentelee, häipyy.
2.
Peilityyneen veteen se kerran tuijotteli
ja itseensä ihastui,
liian kauan itseään hekumoi,
sillä jumalat vihastui.
Hiljaisuuteen hukkui,
liian kauan nukkui.
Särkyivät peilit
kuin tyhjät leilit,
joista mesi loppui,
Nääntyneenä hoippui.
3.
Katsokaa minua!
Ihailkaa minua!
Huippuosaaja.
Maailman kärkeä.
Osaan verkostoitua.
Osaan sivistyssanat.
Tunnen kaikki.
Muut eivät osaa mitään.
Muut ovat pilipalityyppejä.
Muille nauran.
Muita pompotan.
Ylhäisessä yksinäisyydessäni.
Yksinäisyydessäni.
Yksinäisyydessäni.
Yksinäisyydessäni.
4.
Pääsiäissesongin aikana kukkakauppiaalla oli kädet täynnä töitä.
Piti myydä
palmunlehviä messiaille,
orjantappurakruunuja marttyyreille,
narsissiseppeleitä narsisteille.
”Koira, sinä olet tähti” (11.11. 2015)
Olen ruumiskoira,
labradorinnoutaja,
etsin, vainuan, löydän,
haistan putreskiinin,
eilen merkkasin lammen
Kalman haju syntyy proteiinien hydrolyysissä
kudosten hajoamisen tuloksena
diamiiniputaanin haju vaivaa minua öisinkin
”Ollako vai eikö olla”
tuhat kysymystä
Mene tapaamaan ihmisiä!
Ole aktiivinen!
Se, joka ei etsi, ei löydä!
Mitä, missä, kuinka!
Ole vahva!
Kaksinkertaista tai kolminkertaista energiasi ja ponnistuksesi,
mitä teetkin
Etsi
jätä hakemus
kysy mahdollisuuksia
soita
kirjoita sähköposti
vieraile yrityksissä
jaa kokemuksesi ystäviesi kanssa
ja etsi uudelleen
jätä hakemus
kysy mahdollisuuksia
soita
kirjoita sähköposti
vieraile yrityksissä
jaa kokemuksesi ystäviesi kanssa
ja
uudelleen
uudelleen
uudelleen…
Erämaa ympärillä on hiljainen
Täällä on hyvä olla
Vain tuulen suhina korvissa
se laulaa uneen
Keskiviikkona aamupäivällä
joku ulkoilija sitten löysi
ei vastauksen, vaan tuhat kysymystä
Minun työni jatkuu
muissa erämaissa
muilla järvillä
diamiiniputaanin haju vaivaa minua öisinkin
Onni ei kulje vuorten, vaan ihmisten yli
(tšekkiläinen sanonta)
Onnea teille kaikille!
”Kurt Schwitters – Merzbild 1 A. Psykiatri, 1919” (26.11. 2015)
”Ylevin järki ja
täydellinen hölynpöly yhdistyvät sinussa
maagisella tavalla
harmonisesti”,
vai mitä, Kurt?
Makaat haudassasi ja naureskelet taidehistorioitsijoille.
Psykiatri,
sattumanvaraisista elementeistä rakennettu,
huolellisesti sommiteltu,
irtoroinasta ja maalista tehdyt kasvot.
Rationaalisuuden esitaistelija,
realiteettitestauksen ruhtinas.
Elämä on silkkaa dadaa,
mutta sinä onnistuit
tulemaan poispotkituksi jopa dadaisteista.
Saavutus sinänsä.
Eipä hätää,
psykiatri on aina halukas kirjoittamaan lausuntonsa sinusta.
Hänen tarvitsee vain katsoa töitäsi,
kiipeillä Merzbaussasi, jonka rakensit asuntoosi.
Lainausmerkit.
”Psyykkisen hajoamisen partaalla.”
”Epäluuloinen, harhainen persoona.”
”Grandiositeetti-illuusioita.”
Lainausmerkit kiinni.
Kirjoituskone ratisee tupakansavun täyttämässä huoneessa,
kun hän naputtaa kiivaasti näitä sanoja,
tuomioita joita hän päivä toisensa jälkeen langettaa
piruparoille, joita hän kutsuu potilaikseen.
On vuosi 1919.
Sota on juuri päättynyt,
ihmiskunnan suurin hulluus,
mutta näitä mielipuolia kunnon psykiatrimme ei toimittanut pöpilään.
Heille jaettiin mitaleita
ja heidät valittiin valtakunnankanslereiksi.
Kranaattikauhuunsa hajonneet parannettiin lyijyllä
ja koira kävi nostamassa koipeaan merkitsemättömällä haudalla.
Sinä harasit vastaan,
et kumarrellut herroille etkä narreille.
Galleriassasi sinä loit voodoo-kuvan psykiatrista
maagiseksi suojaksesi häntä ja hänen ammattikuntaansa vastaan.
Sinua ei viety hourulaan
ja pääsit vielä karkuun Hitleriä ja hänen lakeijojaan,
jotka halusivat julistaa työsi rappiotaiteeksi
ja kärrätä ne kaatopaikalle,
mutta päätyivät itse historian jätetunkioon,
kuten päätyvät heidän kaltaisensa
aina
ja ikuisesti.
Entäpä sitten kunnon psykiatrimme?
Hän jähmettyi tauluksi,
Dorian Grayn muotokuvaksi,
irtoroinasta ja maalista tehdyksi,
julisteeksi taideopiskelijoiden
vetoisiin yksiöihin,
tuopinaluseksi ja hiirimatoksi
galleriakävijöille.
Hiuspinni
kahden pennin kolikko
polttamaton savuke
käytetty matkalippu
pätkä rautalankaa (arpena kasvoissa)
pyöreä pahvinpala (poskena)
nappi
vetoketju
liimaa
maalia.
Tykit jauhoivat
palatsit ja katedraalit jätteeksi.
Ne, joiden piti olla
ikuisia.
Sinä loit
ikuisuuden
jätteestä,
Kurt.
pHinnWeb 