Tietokoneen tyhjä näyttö tuijotti minua niin kuin oli tuijottanut jo tuntikausia. Vatsaa kipristi. Jotain tekemistä asian kanssa varmaan oli niillä lukemattomilla kahvikupillisilla, joita olin illan ja yön aikana ehtinyt juoda. Tuhkakuppi miltei valui yli tupakantumpeista. Olin myös ehtinyt ajaa bussilla ympäri kaupunkia ja tehdä reilun pituisen kävelylenkin, mutta inspiraatio vain ei ottanut tullakseen.
Olin laittanut kännykkäni äänettömälle ja kätkenyt sen vielä kaapin syvimpään nurkkaan. Ja hyvä niin, sillä huomasin, että sinulta oli tänä aikana tullut kaksikymmentä uutta tekstiviestiä ja vastaamatonta puhelua.
Olit kadehdittavan kokoista kuukausipalkkaa nauttiva kustannustoimittaja perinteisessä ja hyvämaineisessa kustantamossa, ja minä olin varsin mainiosti menestyneen esikoisteoksen kirjoittaja, jolta odotettiin kuumeisesti uutta kirjaa joulumarkkinoille. Olin saanut mukavan kokoisen ennakkomaksun, mikä kertoi jotakin niistä odotuksista, joita minuun kohdistettiin. Asiaa oli tietysti ehditty jo kunnolla juhlistaa epävirallisella baarikiertueella, johon oli itseni lisäksi osallistunut muuta innokasta seuruetta.
Lopulta heräsin eräänä aamuna nimettömästä motellihuoneesta jossakin takahikiällä ilman aavistustakaan siitä, miten olin sinne päätynyt. Jollakin ilveellä sain vipattua itselleni rahat kotimatkaan. Palatessani huomasin, etten ainoastaan ollut onnistunut tuhlaamaan koko ennakkoa, pankkitilini myös näytti miinusta. Eikä minulla ollut riviäkään koossa tulevaa kirjaa varten.
Jotain irrallista ideantynkää minulla kyllä pyöri päässä ja pari luonnostelmaa henkilöhahmoiksi, mutta siinä kaikki. Yritin epätoivoisena käydä läpi vanhoja päiväkirjojani, josko niistä olisi irronnut jotain. En saanut enää edes vanhoista harakanvarpaistani selvää, joten suuren avainromaanin kirjoittaminen saisi tällä erää jäädä hamaan tulevaisuuteen.
Kyselit minulta silloin tällöin, miten kirjoitustyö etenee. Onnistuin aina sepittämään jonkin valkoisen valheen, jolloin ymmärsit antaa minulle luomisrauhan. Nähtävästi olin parempi valehtelemisessa kuin kirjoittamisessa.
Kuukaudet kuluivat. Olin jo ehtinyt luoda kirjoittamisen välttelemisestä oman taiteenlajinsa. Televisiosta tuli aina jotain mielenkiintoista. Tietokonepeleissäkin kohosin ennen näkemättömille tasoille. Ongelma vain oli, että kanssasi sovittu deadline alkoi uhkaavasti häämöttää. Mietin jo, millaisia seuraamuksia minulle tulisi siitä, että en jättäisi luvattua teosta kustantamolle määräajassa. Haastettaisiinko minut oikeuteen sopimusrikkomuksesta? Olisiko kirjailijan urani kokonaan ohi?
Epätoivo ja kasvojen menettämisen pelko ovat tehokkaita kannustimia. Päätin varastaa muilta kirjailijoilta kaiken, minkä pystyin ja raapia kirjan kokoon näistä elementeistä. Hieman juopottelua ja rentturomantiikkaa, pakollista nuoren miehen odysseiaa ja seikkailuja tien päällä, joukossa tietysti muutama lapsilta kielletty kohtaus ja vähän viskinhuuruista rikostarinan tynkääkin. Charles Bukowski, Jack Kerouac, Henry Miller, Jari Tervo ja tietysti Juoppohullun päiväkirja samaan myllyyn, ja menestysteos oli jo hyvällä mallilla.
Pläräilin katkelmia kirjoista ja naputtelin tekstiä sormet savuten. Yritin välttää kaikkein ilmeisintä plagiointia, joten sotkin tapahtumia keskenään, vaihdoin tietysti nimet ja tapahtumapaikat. Suurin osa tekstistä oli silti uudelleenkirjoitettua materiaalia kulttikirjailijoiden teoksista. Ne olivat jo vuosikymmeniä kuluneet vihaisten, vieraantuneiden ja itsensä ulkopuolisiksi tuntevien nuorten miesten käsissä ympäri maailman.
Hihittelin itsekseni, millaisen sarjan kliseitä olin onnistunut samaan tarinaan upottamaan. Päähenkilö herää jossakin krapulassa, toilailee kännissä erilaisissa myötähäpeää aiheuttavissa tilanteissa, on jatkuvasti ahdistunut, tuntee maailmantuskaa, on läheistensä ja yhteiskunnan väärin ymmärtämä.
Ja niin edelleen. Sitten muutama kokeellisella tajunnanvirralla kirjoitettu delirium tremens -kohtaus. Autoreissuja ympäri maata, toilailuja pikkupaikkakuntien baareissa joissa saadaan turpaan paikallisilta punaniskoilta. Ja vielä ne lapsilta kielletyt kohtaukset, jotka heijastavat lähinnä tyypillisen 16-vuotiaan nuorukaisen naiskuvaa.
Helpotukseni oli suuri, kun olit innoissasi tekstistäni sen kilahdettua sähköpostiisi viisi minuuttia ennen deadlinea, ja olit käyttänyt koko loppuyön lukemiseen. Lupasit, että tästä tulee bestseller ja varma hitti. Jospa olisit tiennyt. Minua huvitti hieman, kuinka olit ollut kuin yli-innokas koiranpentu tekstin käteen saatuasi ja kerroit, kuinka olit suorastaan ahminut sen. Yritit sitten kurkkia loppuratkaisun etukäteen.
pHinnWeb 