Kirje 2 -elokuvan ensimmäiset otokset kuvattiin likipitäen vuosi sitten Pispalan kirjastolla, joulukuun 2015 puolessavälissä. Siitä lähtien työ on jatkunut taukoamatta. Kesälomaa en tänä vuonna pitänyt, vaan heleimmän heinäkuun vietin Pispalan kirjaston kellarissa tietokoneen ääressä filmiä editoiden. Tätä en totea ollakseni marttyyri. Kesäsäät olivat tänäkin vuonna, mitä olivat. Toisekseen, — ja tätä olen pohtinut paljon — kun kerrankin on päässyt sellaisen työn äärelle, jota on teini-ikäisestä asti halunnut tehdä, mitään syytä ei ole valittaa. Olkoonkin, että mainittu työ koostuu lopulta paljolti paikallaan istumisesta ja näytön tuijottamisesta samalla, kun iho muuttuu vähitellen kelmeän väriseksi, niin sanotuksi studiorusketukseksi. Sosiaalisesta kanssakäymisestä ei tässä työvaiheessa ja näissä olosuhteissa voi juurikaan puhua. Kuvausvaihe ja näyttelijöiden harjoituttaminen ovat tietysti eri juttu. Yllättävän tuskattomasti nekin ovat toistaiseksi sujuneet.
Talvesta alkukesään siis kuvattiin näyttelijöiden kanssa. Joitakin pieniä kommelluksia tapahtui, mutta ei mitään sellaista, mikä olisi uhannut elokuvan valmistumista. Sen jälkeen äänitin ja kuvasin yksin oman henkilöhahmoni monologityyppisiä osuuksia. Kirjastolla ei ollut ketään muita heinäkuussa, joten myös ylläolevassa videossa näkyvä käsikirjastoa ja neuvotteluhuonetta yhdistävä kellaritila oli kokonaan oma leikkikenttäni. Loput osuuteni kuvasin kotona.
Elokuvan käsikirjoitusprosessia voisin väittää osittain improvisatoriseksi. Jo valmiiseen perusrunkoon, jossa tarinan alku ja loppu olivat suunnilleen selvillä, oli helppo lisätä tekstiä sitä mukaa kuin sitä syntyi. Tässä tosin oli ongelmana tarinan paisuminen niin, ettei lopulta enää ollut kyse lyhyestä, vaan pitkästä elokuvasta, toisin kuin alun perin suunniteltiin. Kävi nimittäin jossain vaiheessa ilmi, etten pysty kertomaan haluamaani tarinaa lyhyessä formaatissa. Onneksi näyttelijäni ja pieni tekninen henkilökuntani (puhumattakaan Pispalan kumppanuudesta) ovat olleet kärsivällisiä kanssani.
Valmis elokuva meillä on toivottavasti helmikuuhun 2017 mennessä, jolloin Kirje ykkösen ”ensi-illasta” tulee tasan kaksi vuotta. Jäljellä on nyt varsinainen jälkituotantovaihe. Suurin mahdollinen ongelma lienee ATK-puolella käytettävissä oleva prosessointiteho sekä muistitila. Valmiiden kohtausten renderöiminen on osoittautunut äärimmäisen hitaaksi, välillä epävarmaksikin. Tähän voidaan vielä tarvita ulkopuolista apua, sekä teknistä konsultointia että hardwareakin.
Vuosi on siis kokonaan sujunut elokuvan merkeissä. Juuri muuta kerrottavaa ei ole. Pispalan kumppanuudessa olen ollut nyt kolme vuotta ja kuukauden, kuntouttavasta työtoiminnasta työkokeiluun ja lopulta palkkatukeen edeten. Pääsin tekemään sitä, mitä halusinkin, eli opettelemaan videoeditointia, kuvaamista, käsikirjoittamista ja muuta aiheeseen liittyvää. Tiukka keskittyminen työprojekteihin lienee ikäeron ohella suurin syy, miksi yhteistä puhetta on täällä varsinaisesti ollut vain kourallisen ihmisiä kanssa. Se tietysti välillä surettaakin, mutta en ole koskaan ollut small talk -ihminen, ja sosiaalisuus sujuu minulle helpoiten yhteisen tekemisen puitteissa; muissa tilanteissa hyväksyn oman roolini enimmäkseen ulkopuolisena tarkkailijana.
Keväällä yritin TAMKin medianomilinjalle käsikirjoittamista opiskelemaan. Ennakkotehtävät onnistuivat tällä kertaa niin hyvin, että sain kutsun pääsykokeisiin Tampereen Mediapolisiin, mutta lopulta jäin 18 pistettä alimmasta vaaditusta rajasta. Nyt kuitenkin on jonkinlainen käsitys, mitä paikan päällä on odotettavissa ja mihin osaan paremmin varautua, sikäli kuin yritän ensi keväänä uudelleen. Katsoisin kuitenkin elokuvanteon kärpäsen purreen minua tässä vaiheessa niin pahasti, että joku muu reitti siihen löydetään, ellei varsinaisesti koulujen kautta. (Niin paljon kuin elinikäisestä oppimisesta kuin puhutaankin, nykyinen opiskelijavalintajärjestelmä tuntuu suosivan vasta lukionsa päättäneitä kirkassilmiä silkohapsia tällaisten, öhöm, elämää nähneiden kustannuksella — mikä toisaalta varmasti oikein onkin.)
Syyskuun lopulla mediapaja siirtyi Pispalan kirjastolta Lielahden kartanolle (ylimpänä oleva valokuva). Ympäristö on tunnelmallinen kuten ylläolevasta videosta käy ilmi, yhdistelmä vanhan ajan kartanoromantiikkaa ja naapurustossa 1900-luvun tehdasmiljöötä. Ehkä tässä voisi olla aineksia uuteen lyhytelokuvaankin, mutta aika näyttää.
Niin, alkuperäinen tarkoitus ei ollut omistaa tätä blogia päiväkirjamaisille merkinnöille. Niitä uusia novelleja ilmaantuu tänne toivottavasti sitten taas… joskus. Kun ehtisi kirjoittaa keskeneräisetkin jossain välissä valmiiksi.
En tiedä, lukeeko näitä edes kukaan, mutta joka tapauksessa parempaa uutta vuotta 2017 Sinulle, kuka oletkin.
pHinnWeb 