Galaktinen komissio oli ottanut hankkeekseen tutkia Maapallon asukkaiden pikkujoulutapoja. Erityisen tarkastelun kohteeksi oli asetettu planeetan pohjoisen pallonpuoliskon pieni valtio, koska sen asukkien tiedettiin olevan jopa takapajuisen ihmisrodun edustajiksi varsin eriskummallista väkeä.
Abduktointia eli tutkimuskohteiden kaappausta mukaan vasten tahtoaan pidettiin eettisesti arveluttavana, mutta tiedevaliokunnan mielestä juurikaan muita vaihtoehtoja ei ollut, varsinkin kun budjetti homo sapiens -tyyppisten kehittyneiden ihmisapinoiden tutkimiseen oli mitä oli.
Määrärahojen niukkuus koski myös antropologista työtä kenttäolosuhteissa, joten nähtiin paremmaksi luoda simuloitu koetilanne, jossa joukko tutkittavia harrastaisi keskinäistä vuorovaikutusta lavastetussa, joskin toki mahdollisimman autenttiseksi järjestetyssä tutkimusteatterissa.
Satunnaisesti valikoitu joukko ihmisapinoita metsästettiin partioalukseen tiedottomassa tilassa ja näille annettiin hypnoottinen joukkosuggestio, jonka mukaan he olisivat joukko työntekijöitä, esimiehiä ja ylempää johtoa keskisuuressa kommunikaatioalan yrityksessä.
Koejärjestelyt tuottivat Galaktisen komission tutkijoille jonkin verran päänvaivaa. Etanolipohjainen rituaalijuoma näytti olevan keskeisessä roolissa juhlamenoissa, ja joidenkin tutkijoiden mielestä tämä loi liian monia arvaamattomia tekijöitä koetilanteeseen. Toisten mielestä tästä kokeesta nimen omaan saatiin arvokasta tietoa ihmisapinoiden rituaalikäyttäytymisestä, joten riskin ottaminen oli kuitenkin kaiken arvoista.
Todistettiin, kuinka kädelliset sonnustautuivat ensin outoihin punaisiin myssyihin, jotka päässä he päästivät joukossa epäsointuista ulinaa – myöhemmin kävi ilmi, että tämä oli ihmisapinoiden rituaalimusiikkia, jota kutsuttiin joululauluiksi. Lauman jäsenet pitivät huolen, että juhlamenojen aikana etanolipohjainen rituaalijuoma ei loppunut omista eikä toisten astioista.
Kokeen edetessä havaittiin erilaisia primitiivireaktioita, joiden kohteeksi joutui erityisesti lauman johtaja-apina. Samoin saatiin hämmentäviä esimerkkejä kädellisten sukupuolikäyttäytymisestä, joka ei mitenkään noudattanut totutun parinmuodostuksen sääntöjä. Kokeen lopuksi todistettiin tutkimuskohteiden joukkopahoinvointia ja siirtymistä lepäämään koetilannetta varten lavastettujen huonekalujen alle.
Koe julistettiin päättyneeksi ja todettiin tutkijoiden keskuudessa varsin onnistuneeksi. Tutkimuskohteille annettiin kollektiivinen amnesia ja heidät palautettiin partioaluksella takaisin lähtökoordinaatteihinsa. Mystinen päänsärky jäi vain todisteeksi kokeesta.