– Paina puuta. Kelpaako konjakki?
– Ainahan se kelpaa.
– Hei, ei sitä noin juoda. Sen annetaan ensin hitaasti lämmetä lasissa ja…
– Samantekevää. Tänään ei sattumoisin huvita etikettisäännöt. Olisipa nyt raakaa viinaa. Kaikkein mieluiten mä vetäisin tajun kankaalle saman tien.
– Niin rankkaa, vai? Juo nyt rauhassa. Sitten puhutaan.
– Ei siinä ole paljon puhumista. Me mentiin aamulla pankille suunnitelman mukaan. Mä ja se virolainen, jonka järjestit mukaan, se…
– Ei nimiä. Tiedät säännöt.
– No, sille Eestin pojalle kävi pieni vahinko. Meinaan, se lakkasi hengittämästä.
– Mitä, onko hän kuollut? Mitä tapahtui?
– Odota nyt, kun mä pääsen siihen asti. Vartijat ja pankkineidit oli siis paketoitu ja laitettu lattianrajaan lepäilemään. Yhdelle mummolle piti syöttää nitroja, kun se meinasi saada slaagin. Huono päivä nostaa eläkerahoja.
– Vähät mummoista. Sitten?
– Sitten me käskettiin yksi niistä virkailijoista avaamaan pankkiholvi. Täti tärisi kuin horkassa, mutta sai lopulta oven auki. Ja yllätys yllätys, ei siellä ollut mitään. Se oli typötyhjä. Että se sun nerokkaasta juonesta.
– Ei rahoja? Mitä sinä oikein puhut?
– Kuules, papparainen, ei rahoja enää pidetä pankkiholvissa, ne kulkevat bittivirtoina verkossa. Eli jos haluat päästä apajille, opettele hakkeroimaan.
– Voi jumalauta. Voi jumalauta.
– No, sitten me hypättiin autoon ja häivyttiin. Vähän matkaa, kun oli ajettu, niin huomattiin, että kytät on perässä. Viron poika siitä leikkimään rallikuskia. Ei aikaakaan, kun auto oli katollaan tien penkassa. Eestin mies oli laakista vainaa. Meitsi ryömii ulos ikkunasta ja juoksee puskaan kytät kannoilla. Onneksi ne eivät olleet kovin fiksuja kyttiä, joten tässä mä nyt olen.
– Ei helvetti. Ymmärräthän sinä, että en minä nyt voi sinulle maksaa tästä keikasta, kun ei rahojakaan tullut.
– En mä niin ajatellutkaan, mutta pienet kulukorvaukset voisit pistää. Sanotaanko vaikka milli. Mä tiedän, että sulla on pientä eläkerahastoa koossa. Mulla on parit valokuvat sun taannoiselta Thaimaan-matkalta, joita sä et varmaankaan halua Interpolin käsiin.